Lahjat

Lahjat

Lahjaa vai ei? Kas siinäpä kysymys. Lahjojen antaminen on erityisesti amerikkalaisessa vauvajuhlaperinteessä suuressakin roolissa. Perinteisissä vauvajuhlissa tuleva äiti availee paketti toisensa jälkeen tulevalle pienokaiselle tarkoitettuja lahjoja. Mikäs sen ihanampaa toisaalta onkaan kuin etukäteen hypistellä pieniä tossuja ja bodeja ja fiilistellä ajatusta tulevasta äitiydestä. Toisaalta, myös äidin hemmotteluun tarkoitetut lahjat ovat monien lahjansaajien mukaan varsin tervetulleita. Odottipa tai ei, kukapa voisi vastustaa kunnon jalkahoitoa.

Baby Showerit kruunaa usein vaippakakku, johon on koottu tulevalle vauvalle tärkeitä tarvikkeita, kuten vaippoja, harsoja, tutteja, tuttipulloja, imetyskoru, hoitovoide, sinkkivoide, sukat, body, pehmo, helistin, tossut… Mitä mieleen vain juolahtaakin. Lisäksi kakussa voidaan hemmotella tulevaa äitiä esimerkiksi suklaan, alkoholittoman skumpan tai lahjakortin kanssa.

Vaippakakkukeisarin verkkokaupasta löytyy toinen toistaan ihanampia kakkuja tyttöjen, poikien ja unisex-mallistoista. Unisex-kakku sopii värimaailmaaltaan niin tytöille kuin pojillekin ja on erinomainen valinta myös baby showereihin, joissa vauvan sukupuoli ei ole vielä tiedossa. Tutustu malleihin ja löydä oma suosikkisi!